Rauhaisaa Joulua 24.12.2010
Rauhaisaa Joulua kaikille tasapuolisesti <3Jatketaan yhtä hyvällä elämällä tästä eteenpäinkin
***************
Onnea Jujin porukoille <3 21.12.2010
***************
Pokelan Joulu 21.12.2010 -
Pitemmittä puheitta päivän kuvia. Tyttöjen lahjat paketoitiin kun olivat pihahommissa
Siiri toimi ylimpänä tarjoiluvastaavana ja tarkasti että kaikki saatavilla oleva on saatavilla
Halppa toimitti koemaistajan virkaa ja koemaistajaa kannustettiin röyhkeästi varastamaan lastista :D. Koemaistaja tiesi protokollan ja tyytyi esittämään eteeristä asiantuntijaa kunnes ruoka tarjoiltiin nokan eteen
Pikku kynäniska on päättänyt aloitella talven ilman kalsareita
Petteri-Punakuonon turpa..
.. on kiillotettu valaisemaan...
yön pimeyttä
Elokuvailta ennen lahjoja
Jostain syystä saimme katsoa elävät kuvat ihan keskenämme, sillä ylin tarjoiluvastaava ja ylin koemaistaja olivat siirtyneet jatkamaan vastuullisia tehtäviään ylimpinä lahjanvartijoina.
Toinen hoisi homman eteeriseen tyyliinsä
Toisen lähestymismalli hipoi dobby the house elfin roolisuoritusta Harry Potterissa
Lopulta ipanat sai luvan aukaista omat pakettinsa
( ei kerrota pikkutontuille että saavat toiset lahjapaketit revittäväks vielä oikeena aattona)
kaikki kuvat
***************
Hakureenit hevostyttöille 17.12.2010
Joka tiistai on reenattu jos työt on antaneet vaan myöden. Halpan työhely on varmaa ja ehkä näin talvella liiankin helppoa ja voi näkyä motivaatiossa jos en ite ole hereille. No viime tiistaina olin hereillä :D, ainaskin reenien jälkeen. Päästiin treenaamaan Tenhujen pihapiiriin Päivärinteelle. Pihapiirissä on talli ja toinen isompi säilytyspaikka sekä erinäisiä muita piiloja. Ei oltu Halpan kans ekoja, joten olin IHAN VARMA missä maalimiehet ovat. Mentiin Halpan kanssa talliin ja koska Halppakaan ei oo ollu ikuna hevosten kanssa näin lähellä... oli toiminta minusta melko herttaista. Pelottaa-jokuhaiseeihmiselle-pelottaa-pitääkömunhakea-jänskättäänääkaakit-oinyttaashaiseeilmaisenko-toimintakuvio rassas kyllä pienen hopeen päätä ihan varmasti. Ite olin saletti että maalimies on heinäkasan alla jemmassa niin usutin Haloa sinneppäin vaikka neiti selkeesti kerto ettei siellä oo ketään. Onneks reenikaverit vinkkas että kyllä se koira tietää :D. Halo teki jänskätyksestä huolimatta reippaasti töitä ja maalimieskin tarkentui pannahinen oven taakse. Hienosti ipana hoisi kertomisen sisällä... hirveetä haukkukonserttia en ois oottanukkaan.
Tulee vaan mieleen että onko nää "Halpalla_on_sisällä_haasteellisempaa"-jutut meikästä kii. Oonko mä niin toope että oon VARMA aina et missä maalimiehet on ja sössin sillä Halon työt. Toinen maalimies oli piharakennuksessa, kiivenneenä katon rajaan. Halo työsti pitkään ja hartaasti hajua ja kävi raasu tokassa kerroksessa ilmasemassa seinää. Tais -17 pakkanen ja vanha rakennus pyöritellä hajuja ovelasti. Maalimiehen tuella sai Halppa tehä pongauksen ja voi pojat että tyttö oli onnessaan. LÖYTYI!
Nää erikoisreenit on kyllä itelle ihan huippuja. Kokeneemman koiran kanssa on hyvä välillä vähä ravistella ittee.
Siirin reeni koostu isoihin kavereihin tutustumisesta :D. Alla olevat kuvat J. Tenhun käsialaa.
Neitillä ei paljoa päätä pakota. Varovaisen talliin siirtymisen jälkeen se kipitti suoraan päin ekan hevosen turpaa ja haisteli kiinnostuneena mukavaa uutta kaveriaan. Ei ollu paljon huolen häivää siitä että se isompi kaveri on toella paljon isompi :D.
Aikaa on vierähtänyt ja oon arponu Siirin ilmaisua. Pari kertaa sitten tehtiin niin että maalimiehet oli korkeella ja saavuttamattomissa koska tahoin nähä että mikä on neitin ratkaisu siihen. No haukkuhan se oli <3. Sitä on sitten pari viimeista kertaa rohkaistu ja nyt huolimatta erilaisista olosuhteista, haukku irtosi. Ensimmäinen maalimies taisi olla tyhjällä tallin puolella. Hienosti neiti muisti mitä piti tehäkkään.. kertaalleen se lipesi kattoo että mihin nurkan taakse jäin, mutta palas jatkamaan hommia. Toinen maalimies oli ulkorakennuksen tokassa kerroksessa ja Siirillä meni vissiin nanosekunti aikaa paikallistaa hänet :D. Samallalailla haukku irtos ilman sen kummempaa anelua :D. Eli tie on valittu.. eri asia osaanko mää opettaa ton haukkuhomman pysyväksi. Onneks on reeniporukassa näitä haukkuvan koiran osaajia. Kiitos Tenhuille erilaisesta reenipaikasta ja omalle porukalle hyvistä reeneistä.
Tässäpä Sipsin heppakohtaamiset kuvina.
TULEPPATÄNNEHETIKAVERI
Käytiin vielä hakuhommien loputtua uudestaan tallissa
<3
***************
Talviset maissilapset :D 29.11.2010 -
mikä sukupuolileima :D:D:D:D:D
Taskupiru työnjohtajana
Halappa neppailee aarretta
Siirin talvimuoti. Ei paljoa lisärasvaa nähtävissä
silakka ja saukko
Häntämuotia
Meilä harvoin on hiljaista kotona, mutta jostain syystä eiliset rallit sai mehut poies.
Joko Juji on iso tai sitte Siiri ja Halppa pieniä
STOP, Hammer time!
Kukatulikukatulisaankomennämeninjokohta-ilme
Pentti mietteliäänä
Kaikki klik!
***************
Talvi-Ouza 27.11.2010 -
hauk
:D
***************
ipanat 22.11.2010 -
***************
Pikareissu Luostolle 20.11.2010
Kävästiin mutka ipanoitten kans Luostolla. Kotiin terveisiä työn raskaan raatajalle, täällä on kaikki hyvin ja kaikki ehjänä :) Syötykki on ahkerasti! Ainakin ne makaroonilaatikon jytyset mitkä oli "maustamassa" nappulasoppaa.
Suuri hämmennys oli, kun lähdettiin iltalenkille! Mikä helevetti tuo hökötys on, meinas Siiri. Kuitenkin sovinto saatiin aikaan ja heleposti tuon helvetinkoneen kyytissä pysty istumaan, ainakin kun se ei liikkunut..liikkumista säesti iloinen haukku :D
Kikkailtiin rinteeseen ihmettelemään lumitykkejä ja valon kajastusta. Koiruuksista en valitettavasti kuvaa saanut, sillä suljinaika kamerassa oli sekunnin luokkaa ja noiden kahden rallaajan paikallapysymisaika noin 1/8000sekuntia :D
Vaunulla kateltiin iltapalan jälkeen vielä Top Gun telekkarista, tai siis Siirin kans kateltiin..Sillä Halo katteliki -
- ihan muualle... :D
Aamusta lähettiin lenkille tunturiin, aattelin pitää Siirin kiinni sen matkaa että päästään kauemmas hälinästä. Noniin, ihan siisti idea se olikin, sillä Halppa tempas heti Pupu Jussin etsimeensä. Onneksi jänö loikki samantien karkuteille, eikä siitä sen isompaa draamaa aiheutunu. Funtsin että siisti homma, 100m tieltä ja eka eläin tähtäimessä. No pitelin vielä tovin tota pienempää kiinni, ettei lähde tuoreiden hajujen perään, kun Halppa karkotti kanalintuparven lentoon kiepeistä. 200m ja enemmän eläimiä mitä Ranuan eläinpuistossa! No eipä siinä, Siiri vapaaksi ja luotto kohillaan ettei se mihinkään lähde, eikä se lähtenykkään, vaikka kovasti mieli teki jälestää. Kunnon rääkäsy ja kumman kiltisti ipana palas takas hakeen palkkaa! Olipa siinä tuoretta poron jälkeä ja sen semmosta tarjolla, mutta yllättävän nätisti tuo palasi ruokkivan käden ääreen. Miksei palaisi :)
Pienen haistelun jälkeen oliki aiheena tuttu keppijumppa Halon kanssa.
Kivat oli kelit, pakkasta 15 nurkilla ja matala aurinko!
Niinjoo JA! Kelkkakausi on avattu :)
Loppuun vielä videonpätkä puuhasteluista :D
http://halon.kuvat.fi/kuvat/Talavi2010/Luosto_ekat_testiajot_2010/MVI_3857.MOV
***************
Kuusamoa ja terppatarkkeja 16.11.2010
Ensialkuun Siirin terveystarkeista sen verran että priimaa on <3.
Lonkat A/A
Kyynärät 0/0
Polovet 0/0
Silimät säihkyvät ja terveet
Lähettiin "viikonlopun" viettoon Kuusamoon josta lumikuvia <3
semmosta <3
kaikki kuvat
***************
Isänpäivää 14.11.2010 -
***************
Talvibäshhhh 13.11.2010 -
Jyväskylän erkkari 21.10.2010
Leidit landella eli erkkarimatka Jyväskylään. Ensin oli tarkoitus lähtee Halpan kanssa, mutta
:D:D:D:D. Onneks on tää meän toinen näyttelytähtönen ja mulla oli kolme viikkoa aikaa reenata näyttelyhommat kuntoon :D. Linkkien takaa löytyy myös muiden kuvia ja kertomuksia reissusta
Paikalla oli Halpan siskoista Louhi vasemmalla ja toisen siskon "pikkusisko" Norri
Halpan toinen sisko Násti
Louhin "pikkuveli" Vauhti
Kakz nälkäkurkee
Halpan kolmas sisko Ronja
Illanviettoa
omnom
nomnom
Mukavana yllärinä Sipsi veikka Ohmu <3
Teinit radalla ennen seuraavan päivän näytelmiä :D
Meän pikkustarba joka kyllä oli aivan käsittämättömän reipas, kuuliainen ja kiltti koko reissun ajan.
Ite näyttelymenestystä ei niitetty, mutta mulle merkkaa eniten ihmiset siellä ja se mitä Siirin arviossa lukee luonteesta <3
Taitava!!!!
Näin se tais mennä se arvostelu. Joku sanahäikkä tossa oli, mutta papru on vissiin autossa jossain ja toi on saneltu matkalla Ouluun
"Hyvän kokoinen fem. narttu. Narttumainen pää, kuono-osa saisi olla täyteläisempi, hyväasentoiset korvat, oikea purenta, etuosa voisi olla paremmin kulmautunut, lyhyt rintakehä, voimakkaasti nouseva vatsalinja, kevyehkö luusto, hyvät käpälät, jyrkkä lantio, ylösrullautuva häntä, liikkuu reippaasti kevyeellä askeleella kapeasti takaa, miellyttävä käytös, esiintyy hyvin, lyhyt liukas karva.": arvosana T
Kaikki kuvat
***************
Luoston retki <3 18.10.2010
<3
Zykgzyä!! 02.10.2010 -
*********************
***************
Siirin iso reeni 28.9.2010
En tiijä osaanko selostaa kuvion, mutta toivottavasti kuvista on apua. Mm2 siis otti Siirin mukaansa mun näkymättömiin ja samalla aikaa mm1 meni piiloon. Sitten minä kutsun Siiriä, palkkasin sen keskilinjalla ja lähetin hakemaan mm1:stä.
Sitten mm1 otti Siirin hoteisiinsa ja minä palasin keskilinjalle. Jokainen ihminen liikkui keskiviivan suuntaisesti eteenpäin
Seuraavassa vaiheessa eka kuvan tapahtuma toistui, eli minä kutun Siirin mm1:ltä, palkkasin kun Smii stoppas mun tykönä ja lähetin mm2:lle. Tää kuvio toistui kuudesti ja yhteensä maalimiehiä oli kaks hommissa.
Mä olin vähän skeptinen ton liito-oravan handlaamiseen, mutta sain topattua sen joka kerta keskilinjalle ja palkattua hyvin. Kerran tuuli puski maalimiehen hajua niin että neiti lipes keskilinjalta KYLLÄMÄTIIJÄNMISSÄSEON-kierrokselle, mut sekään ei ulottunut kun muutaman metrin päähän musta ku sain karjastua sen takas ruotuun.
Sitten otin liivit poies ja annoin vapautuskäskyn Siirille niin mitä tää tekeekään :D :D :D :D. Se ottaa helvetin pitkän jengan ihan takarajalle ja käy joka ikisen maalimiehen sijainnin läpi ettei vaan sinne jääny ketään jemmaan. Sen jälestä se pyyhki mun luo virne naamalla et JOOJOOKUULINMUTKUPITIKATTOOPARIJUTTUAEKAKS :D.
Välissä treenattiin muut koiruudet ja sitte lopuksi otettiin Smiigelille vielä ihan haku helpolla alueella. Ennen hommiin päästämistä sain palkattua sen pysymään työliivitkin niskassa mun tykönä ja hienosta luonapysymisestä se sai lähtiä ettimään. <3. Voin kertoa että Hallanevan Lapinliidin on vähä naatti nyt.
Halpalle oli kahdella maalimiehellä normihommia, mutta valitettavasti vikalle maalimiehelle mennessä se ryykäs just ennen maalia johki karahkaan ja kiljas tuskasta. Kotona ei löytyny vekin vekkiä eli selvittiin säikähyksellä.
Mahtavaa on se et Halpassa on selkeesti kauheesti enemmän virtaa kuin kesällä ja se jaksaa tehä mahtisykkeellä hommia <3
Niijoo, ja aamusta ipanat kävi rokotuksilla ja punnituksissa. Halppa 16 kg ja Siiri 14,6 kg.
***************
Mummolahommia // Sisältää kaksi puuhavideota 25.09.2010
Pohjoisemmista maista pari kuvakkoa ja videoki löytyy ipanapuuhasteluista jängällä. Siirin maailma järkkyi kun käsittämätön mänty kaatu niskaan!! Kato ite videosta, :DSiiri tsigaa taivaanrantaa!
Taivaanranta tsigaa Siiriä.
Niijoo se video! Tuosta pitäs löytyä! Pahoittelen omaa mölinää sielä välissä :D
http://www.youtube.com/watch?v=0jRNwO5RC3I
niinjoo ja, toinenki video! Siilihän se tunnetusti on se Siirin verivihollinen. Keittiön olivat pirulaiset vallanneet :D
http://www.youtube.com/watch?v=MZp7npGZp2k
T: Tytöt ja pancho! Terkkuja kotio!
***************
***************
Lumimaa 4.11.2010
***************
Tyhjänpäivästä oulupäivää lähdettiin täyttämään pienellä lenkillä, kun Miksu nautiskeli työpäivästään.
Sipsi ja kaivuri
Halppa ja metsä
Siirillä oli oikenkin hauskaa, hoksas etteihän tässä tartte kävellä ollenkaan ja samalla saa kivan rapsutusautomaatin kun hiekotushiekka hioo karvapintaa
tämän jälkeen meinas jäädä sitten nauha päälle ja joka välissä mennä tepastelu selällään huilaamiseksi. :D
**************
Terkut Rovaniemen mummolaan 23.09.2010 -
SIIRI 1V!!!!!!!!!!!!!!1111111111 07.07.2010
Meiän pieni rääpäle on jo vuoden ikäinen! Uskomatonta miten aika kulkee. Onnea Siiri <3 Huhujen mukaan on päivä melskattu Ronjan kanssa pihalla, jospa raportoijjat jossain vaiheessa isompaa reportaasia etelänkavereiden vierailusta kirjoittelisi.
t: työmies ilmastoidusta toimistosta
*************
On täälä taas! <3
*************
supi ja hiiri 1.7.2010
Rankat työt vaatii rankat huvit :D
Ja sitten palataan mukavempiin asioihin. Tai onhan se tietty kivaa kun neiti vetää atomeiksi vasta ostetun sängyn :D. Mikäpä siinä vuosikkaalla askarrellessa :D
Hupi ja Siiri eli Supi ja Hiiri treffasivat jälleen. Aikaa on kulunut edellisistä seikkailuista toppilan teletappinummilla. Rintarinnan syyskuun 2009 ja kesäkuun 2010 kuvat
Kaikki syyskuun 2009 kuvat
Kaikki kesäkuun kuvat ja samaisia
Tarun kamerasta
Tarun kuvat viime syyskuulta
*************
Syksyn värejä 19.09.2010
Peruspimeän Halppa veti siihen malliin sykkeellä että oksat pois. Eli pimeä on nyt meillä läpi.
Edelliskokeiden ihmeellinen härvääminen on jääny puolin ja toisin pois ja Halppa teki hirmusykkeellä hommia kummassakin kokeessa. Teki jopa niin määrätietoisesti ettei sitä haitannu pieni se että pimeän kokeessa kuttuin sen kahelta maalilta poies :D:D:D:D:D. Silti ilmaisi reippaasti ja välittämättä mun toilailuista :D
Kiitos reenikamuille ja kannustamiselle <3.
Sunnuntai-iltana pääs neitit rallailemaan montuille syksynraikkaassa kelissä. Tässä muutama posekuvatus
ja vielä muutama vanhempi kuvatus tältä kuulta
syksy on aika kaunista aikaa <3
*************
Pancho ja tytöt mökkeilemässä 8.9.2010
Eräänä elokuisena vapaaviikonloppuna mietittiin mitä tehtäis ja mihin mentäis. Päätettiin sitten suunnata kuusamon porukoiden mökille rentoutumaan ja kyllä kelepas! Kalassakin käytiin, melkoisesti saatiin jalokalaa
Ipanat reivas täysiä, niin että seuraavan viikon saikin torkkua mukavasti väsyä pois.
Niin ja yksi kohokohta oli lossimatka laiturin ympäri! Siiri jopa odotti rannalla että pääsis kyytiin, vaikka lossimiestä hieman jännittiki koskahan tuo pieni sähköjänis päättääkin lähteä omaoppisesti rantaa kohden. Hienosti onnistui :)
Ruokahuoltokin pelasi! Kiitokset huoltajille, ettei tarvinut alkaa haukea ja ahventa paistamaan. Kalamiehinä ei ehkä oltu niitä ihan parhaita ku jo pelkkä koukkujen irroittelu pisti yököttämään, ainakin toista..
Retkikuvia!
*************
Halppa 4 v 18.8.2010
<3
*************
Hakuhommia 17.8.2010
Siiri tassutoipuja sai makustella ilmaisun alkeita. Selkeesti parin viikon miltei_liikkumattomuus on saanu pikku kattilan kiehumispisteeseen ja maltti oli sen mukaista reeneissä. Saatiin päätettyä kuiteskin onnistuneeseen suoritukseen Siirin reenit. Aloin treenaamaan ilmaisua kertovaksi samalla tavalla kuin Halpallekkin alkuun, mutta sillä erolla että näytölle tulen kytkemään Siirin erinäisistä valonnopeuksellisista hallintaongelmista johtuen :D. Mutta siis nyt oli eka kerta ja täytyy vielä pähkiä tuota asiaa tarkemmin.Halpalle oli suuri etsintä. Alue sisälsi vesistöä, puskaa, pienen kappaleen metsää, pieniä hiekkatönkäreitä ja mikä mukavinta, reippaan tuulen.
Lähdettiin liikenteeseen niin että pyysin Haloa tarkistamaan oikeanpuolimmaiset vesikuopat ja niiden reunukset. Heti kun Halppa pääsi vesikuoppien väliin, sai se joko jälestä tai ihan ilmasta vainun ja juoks suoraan ekalle maalimiehelle. Ilmaisu tuli hienosti ja iloinen yllätys oli maalimiehen sijainti joka oli reilusti metrisen kapian kuopan pohjalla ja taispa olla miltei kokonaan peitossakin. Huomasin Halpan saavan hajun jo heti seuraavasta, mutta tahdoin silti palata alemmas niin että koko metsäalue tulee tsekattua. Käpsittiin polkua ylöskäsin ja Halo touhusi hajun perässä. Selkeesti sillä oli haju, mutta se ei saanu oikeen paikallistettua hajun sijaintia. Noustiin (toisen nuppineulan alla olevan hiekkakentän) hiekkakasoille ja Halo tuli aavistuksen epävarmasti ilmaisemaan. Tarkennuskysymys aiheutti MISTÄMINÄTIEDÄNMUTTATÄLLÄALUEELLASEJOSSAINHAISEE-haukun, eikä neiti vieny mua perille. Käskin touhukkaan emännän jatkamaan työtään ja hännän asennosta hoksasin mihin se hajua tarkentaa. Kanssasisaret olivat hoksanneet sen ponganneen kengät, mutta itse katoin että se haistelee vedenpintaa. Sinne suunnattiin ja määrätietoisesti se nenäänsä osoitti pikkuiseen saareen mikä kartassakin näkyy. Kovasti sillä ois tehny mieli lähtiä uimaan johon kannustinkin. Ei millään mennyt ja tähän sit sanoin ääneen että jos oltais oikeessa etinnässä, menisin uimalla kattomaan. En ollu ihan sata varma että onko maalimies siellä vai toisella puolella vesialuetta oikeassa reunasa mihin myös alueemme uloittui. Halppa kuitenki oli niin määrätietoinen että hihkasin lähtöä tehessäni että ONKO SAARESSA UIMARI? Vieno ääni vastasikin että ON. Itellä leuka losahti auki ja nanosekunnissa tehtiin suunnitelma siitä, miten Halppa saatas saareen. Maalimies hihkasi Halon nimeltä ja sitten mentiin. Neitissä ei näkyny aiempaa epäröintiä eikä alustan hapuilua kun se marssi veteen ja tyylikkäästi kroolas toiselle rannalle. Ilo oli ollu kuulema valtava ku Tiina löytyikin. Tulipa neiti hakemaan multa palkan vastarannalta ja vielä ui takaisin Tiinan hakemaan <3
Aivan mahtava reeni. Kiitos kaikille ja etenkin uimari Tiinalle. Neiti sai sitä varmuutta mitä sillä tietyissä tilanteissa oonkin kaivannu. Epävarman paikallistamisen jälkeen ihan huippulöytö. Voi vide!!!!!
*************
Kesäloma ja melkein kesälomakuvatuksia!! 12.08.2010
Kopterikorvalla oli kivaa <3
Kaikki kuvat kliks!
*******************
Sitten alkoi meikäläisen loma ja 12 päivän lomasuunnitelma oli tämä. Oulu - Rovaniemi - Ivalo - Rovaniemi - Kuusamo - Hammaslahti (Joenzoo) - Rovaniemi - Sodankylä - Rovaniemi - Oulu :D. Kevyt kesäturnee siis
Kuusamon kööri
Jälleennäkeminen nuoruudenaikaisen kamun Maikin kans
Ivalonreissulta jäi koiruudet poies kun luvattiin niin kuumaa keliä.
ja Tästä klikkaamalla näkyy vesirossikuvatukset.
Joensuun osallistujakunta oli aavistuksen laajempi :D. Kymmenen koiruutta, joista kuus porkkista, kaks lapinkoiraa, yks norjanharmaa ja yks ihku silkkivinttari. Kiitos Saaralle vieraanvaraisuudesta
Äiti Sirna ja äitin tyttö Siiri
Halppa ja Pulmu
Salka kertoo totuuksia elämästä :D
Siiri ja Fauna
Älli ja Tälli
Meän tytöt <3
Kaikki tarttee oman halon <3
Takapotku
Kyttärit <3
Kaikki kuvat reissulta.
Loppuun vielä linkki Sodankylän vesirossikisoihin
ja muutama vieras Sodiksen vesirosseista :D
Minnan Hippu
ja Piian Keppo
Paras kesäloma taas takana. Jos on kymmenen päivää kesälomaa ja tapaa 10 porkkista mukaanlukien omat niin elämässä ei oo paljoakaan vinksallaan <3
*************
Kesälomapäivät x ja y 27.07.2010
Vesiharjoituksia ollaan käyty läpi, opiskelun kohde on ollut mm uppotukkien nouto kaislikosta.
Jossain välissä Halo on kaislansyönniltään joutanut opettaan Siirille muutaman tärkeän jutun.
Eli jos ruohoa ei saa syödä, niin aina voi tonkia myyriä koloistaan!
Tai jahdata pienempiä pitkin mättäikköjä
Tärkeintä kuitenkin kaikessa, on Halon uimakoulu!! Siiri kävi sitten ihan oikeasti ja itse UIMASSA ekan kerran vapaaehtoisesti ilman, että ois tipahtanu vahingossa jostain rantatörmältä jorpakkoon!
Taitavia ipanoita! Miksulle terkkuja kotiin, tullaan me joskus Ouluun takas..kunhan joudetaan, eka pitää lomailla tovi! :D
*************
Kesälomapäivät 1 ja 2 21.7.2010
.. meleko seikkailu takana, eli meitsin kesäloman päivät 1 ja 2! Ollaan nähty melekosia kadonneita sieluja ja huumeiden pehmentämiä päitä, paikassa missä ei OIS pitäny olla ketään muita! Yllättäen sitten soutuveneellä mestoille pölähti semmosia legendaarisia läpänheittäjiä että koettiin paremmaksi liueta paikalta ku LSD konsanaan. Onneksi löydettiin pienen maantien lapioimisen jälkeen oiva leirikeskus soramontun törmältä ja vietettiin mukavasti tiistaiaamuun asti sielä rillaten. Ipanat rallatteli TÄYSIÄ koko illan ja aamuyön, jostain syystä koko tiistain toi kaksikko on vetäny lepiä kumman rauhassa :D
Muutama foto..Ainii joo tosiaan, huomenna jatkuu lomapäivä nro 3 ja suunnataan pohjoseen kelekkahommiin. Saapa nähdä suostuuko Siiri seuraamaan Haloa tämän loman aikana ja opiskelemaan uimahommia! Sielä vietetään aikaa noin x päivää ja sitte suunnataan toisaalle johonki. Suunnitelmat on selvimmät kun niitä ei ole :)
Siiri sanoo - joko mentäisiin? <3
.. meleko seikkailu takana, eli meitsin kesäloman päivät 1 ja 2! Ollaan nähty melekosia kadonneita sieluja ja huumeiden pehmentämiä päitä, paikassa missä ei OIS pitäny olla ketään muita! Yllättäen sitten soutuveneellä mestoille pölähti semmosia legendaarisia läpänheittäjiä että koettiin paremmaksi liueta paikalta ku LSD konsanaan. Onneksi löydettiin pienen maantien lapioimisen jälkeen oiva leirikeskus soramontun törmältä ja vietettiin mukavasti tiistaiaamuun asti sielä rillaten. Ipanat rallatteli TÄYSIÄ koko illan ja aamuyön, jostain syystä koko tiistain toi kaksikko on vetäny lepiä kumman rauhassa :D
Muutama foto..Ainii joo tosiaan, huomenna jatkuu lomapäivä nro 3 ja suunnataan pohjoseen kelekkahommiin. Saapa nähdä suostuuko Siiri seuraamaan Haloa tämän loman aikana ja opiskelemaan uimahommia! Sielä vietetään aikaa noin x päivää ja sitte suunnataan toisaalle johonki. Suunnitelmat on selvimmät kun niitä ei ole :)
Siiri sanoo - joko mentäisiin? <3
*************
Siiri, Halppa ja Juji. Taas vuosi takana onnea!! 8,7,2010
Kolmen kopla täyttää vuosia niin lähimain, että tässä kaikille kolmelle yhteinen viteo.Ootte parraimmat ipanat Smii, Juji ja Halappari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti